Kellastupa tänään
Kellastupa Oy on kulttuuripalveluiden vantaalainen erikoisosaaja, jonka kanssa ihmisten on ilo tehdä yhteistyötä. Päätoimiala on nykyään kustannustoiminta, erikoisalueena paikallishistoria, sekä Vantaan historiaan liittyvät luennot ja opastukset. Lisäksi Kellastupa on kustantanut useita muistelmia.
Kellastupa Oy on toiminut vuodesta 1986 lähtien.
Kellastupa Oy on erikoistunut Vantaan historiaan. Kuvateos Vantaan maisemissa 1956 ilmestyi vuonna 2004, ja Kartanomatka Vantaalla 2005. Ne olivat ensimmäiset Kellastuvan kustantamat kirjat. Tällä hetkellä kustannettuja julkaisuja on jo yli 35.
Jukka Hako
Jukka Hako on vuodesta 1966 lähtien Vantaalla asunut filosofian maisteri.
Hän on kirjoittanut ja toimittanut yli 40 Vantaan historiaan liittyvää julkaisua. Suurin osa niistä on Vantaa-Seura ry:n vuosittain julkaisemia Helsingin pitäjä -vuosikirjoja. Jukka Hako on toimi julkaisun päätoimittajana vuodesta 1980 – 2014.
Jukka Hako on ollut toimittajana Etelä-Vantaa-lehdessä, Työ-Terveys-Turvallisuus-lehdessä sekä yli kaksi vuosikymmentä rahoitusalalla, aloittaen STS:n tiedotussihteerin tehtävästä ja päätyen Nordean yksikönjohtajaksi. Jukka Hako ryhtyi kokoaikaiseksi kulttuuriyrittäjäksi vuonna 2005.
Syksystä 2009 lähtien Hako on työskennellyt Urheiluopistosäätiössä ja on nykyisin sen toimitusjohtaja. Päätyönsä ohella hän toimii kulttuuriyrittäjänä Kellastuvan kautta.
Jukka Hako on Kellastupa Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja ja vastaa yhtiön kustannustoiminnasta sekä palveluista.